PERUUKKI ON TÄRKEÄ APUVÄLINE

Kauneusihanteet ovat muovanneet käsitystämme hiusten merkityksestä omaan identiteettiimme. Osa meistä joutuu sairauden tai perintötekijöiden vuoksi tilanteeseen, jossa hiustenlähtö on niin voimakasta, että oma identiteettimme kärsii tai haluamme muuten turvautua peruukkiin. Tällöin peruukin hankinta saattaa tulla ajankohtaiseksi.

SAATAVUUS
Peruukin hankinnassa kannattaa olla yhteydessä peruukki asiantuntijoihin, joina toimivat asiaan erikoistuneet parturi-kampaajat. Ellei oma kampaajasi osaa auttaa suoraan peruukki asioissa, yleensä hän kuitenkin tietää kenen puoleen peruukki asioissa voi kääntyä.

PERUUKKIMATERIAALIT
Nykyisin peruukkeja valmistetaan nykymuodin mukaan. Peruukkimalleja on paljon ja peruukin valinta voi olla esimerkiksi netistä tilaamalla hankalaa. Yhdestä peruukkimallista saattaa olla useita eri värivaihtoehtoja saatavilla (yksivärisestä raidoitettuun tai moniväriseen malliin) sekä malli saattaa olla suora, taipuisa tai vain latvasta kiharrettu. Peruukkien pohjaratkaisut ovat kevyitä ja pohjat läpikuultavia monofilamenttipohjia, joista iho kuultaa luonnollisen näköisesti läpi. Nauhapohjaiset peruukit, joissa ei ole monofilamenttia ovat paksumpia, mutta myöskin hieman edullisempia.

Mikäli asiakkaalla on omaa hiusta, nauhapohja peruukit ovat parempia käyttää niiden kiinnitettävyyden vuoksi. Oma hius nostaa peruukkia ja mitä paksummin omaa hiusta on, sen huonommin peruukki pysyy päässä. Yleensä asiakkaat, jotka menettävät hiuksensa hetkellisesti esimerkiksi sairauden vuoksi leikkauttavat hiuksensa kokonaan pois ennen peruukin käyttöä. Näin peruukin käyttö on mukavampaa, varmempaa ja varmistetaan peruukin sopivuus pään malliin sekä sen pysyvyys käytössä.

Peruukkeja valmistetaan sekä keinokuidusta että aidosta hiuksesta. Aitohius peruukit ovat usein materiaaliltaan aasialaista hiusta. Aasialaiset hiukset ovat ohuempaa ja taipuisampaa materiaalia ja sopivat siksi pohjoismaalaisille käyttäjille. Mallit ovat yleensä suoraa hiusta, mutta aitohius malleissa löytyy myös valmiiksi kiharrettuja (eli permanentattuja) malleja. Eurooppalainen hius on kalliimpaa hiusta ja sitä on saatavissa tarpeen mukaan. Kiinalainen aitohius on paksumpaa ja piikkisuoraa. Mittatilaus peruukkiin voidaan valita materiaali näistä edellä mainituista vaihtoehdoista. Aitohius peruukin pesu ja huolto ovat vaativampia kuin keinokuidusta valmistetun peruukin. Aitohius peruukki menee helpommin takkuun.  Pesun jälkeen aitohius peruukki on selvitettävä huolellisesti, mutta varoen ettei kuitenkaan hius irtoa pohjamateriaalista. Aitohius peruukkia voit käsitellä suoristusraudoilla tai lämpökihartimella aivan kuten luonnollista hiustakin. Aitohius on kestävämpää kuin kuituhius.

Keinokuidusta valmistetut peruukit ovat ohuita ja niistä voi valita täysin suoraa tai oman taipuisuuden mukaista laatua sekä kiharrettuja. Keinokuidusta valmistetussa peruukissa väri säilyy pesusta toiseen ja kuivuessaan malli palautuu muotoonsa. Keinokuituperuukkien hoito on yksinkertaisempaa ja hiusten laittamiseen ei tarvitse käyttää aikaa niin paljoa. Keinokuidusta valmistetun peruukin hiuksia ei saa kammata märkänä eikä niitä saa käsitellä lämpökihartimella tai suoristusraudoilla.

HUOMIOI OLOSUHTEET
Keinokuitu peruukin käytössä on varottava kuumia paikkoja. Kotitaloustöissä on oltava varovainen, esim. kuumaa uunia avatessa peruukki voi vioittua. Saunoessa peruukkia ei saa käyttää.  Auringonvalo ja ilmaston kuumuus saattavat haalistaa peruukin väriä, mutta suomen olosuhteissa ei niillä ole niin paljoa vaikutusta.

Kesähelteillä peruukille hyvä vaihtoehto ovat hattu tai huivi. Niitä on runsaasti saatavilla. Materiaaleista suosittelen erityisesti bambusta valmistettuja hattuja. Mikäli hiustenlähtö tai peruukin hankinta osuvat kesäkuukausille suosittelen monofilamentti peruukkia tai ohuempia ja kevyempiä skandinaavisia peruukkimalleja. Pitkähius peruukit ovat monesti raskaampia ja käyttömukavuudeltaan kuumempia kuin lyhythius peruukkimallit.

Halutessasi helppokäyttöisen, luonnollisen vaihtoehdon, sinun kannattaa valita keinokuituhius, sillä silloin kampaus on aina valmiina. Keinokuituperuukille on olemassa myös omat hoitotuotteet: shampoo, hoitoaineet sekä erilaisia viimeistely- sekä muotoilutuotteita, jotka sopivat keinokuituperuukin käsittelyyn. Näillä peruukkeihin saadaan kiiltoa sekä keinokuidusta sähköisyyttä pois.

AMMATTILAISET APUNA
Peruukit ovat nykyään hyvin luonnollisia ja malleja on erittäin paljon. Mikäli valmiista malleista ei silti löydy sopivaa peruukkia voidaan räätälöidä täysin oman pään ja halutun mallin mukainen peruukki mittatilaustyönä tehtynä. Mittatilaustyö peruukkeja saa monesti maahantuojien mittatilauksiin erikoistuneilta peruukki asiantuntijoilta. Tällöin peruukin hankinnassa otetaan huomioon asiakkaan toiveet (oma tyyli, väri, malli, mitataan tarkoin päänympärys mitat ja muoto). Mittatilaustyöllä on erikoishinnat. Peruukkien hinnat vaihtelevat suuresti pohjamateriaalien ja kuidun mukaan. Aitohius on aina kalliimpaa kuin keinokuituperuukki.

Ammattitaitoisessa peruukkiliikkeessä koulutettu peruukkiasiantuntija ohjaa asiakasta löytämään oikean ratkaisun ja sopivan hintaluokan. Asiakkaan tarpeen selvittäminen on tarkkaa ja joskus aikaakin vievä vaihe. Peruukin valinta tehdään ilman kiirettä, huolellisesti, koska sen merkitys asiakkaan identiteetille on monesti hyvin suuri. 

Aina ei kallein vaihtoehto ei ole paras. Asiakkaalta selvitetään mahdollisimman paljon tietoa käyttöolosuhteista ja käytön määrästä. Mikäli käyttö on runsasta, niin peruukki kuluu nopeammin ja jos peruukkia käytetään harvoin, niin se kestää pidempään.

Ammattitaitoinen peruukkimyyjä antaa hoito-opastuksen ja kirjalliset ohjeet mukaan ja peruukkien hoitotuotteita on mahdollisuus ostaa mukaan. Peruukkeihin liittyvissä tuotteissa valikoimat ovat nykyisin kattavat ja niillä voidaan pidentää peruukin käyttöikää merkittävästi.  

MUISTA AINA SOVITTAA
Peruukki leikataan yleensä aina asiakkaan kasvoihin sopivaksi ja pohjaa saatetaan muokata ompelemalla tai muilla keinoilla asiakkaalle oikean kokoiseksi. Tällä tavalla peruukista tulee persoonallisempi asiakkaan tarpeisiin ja asiakkaan on miellyttävämpi opetella pitämään peruukkia, kun se on hänelle tehty. Peruukkimalleja on niin paljon, että yleensä asiakas löytää usein mallin, joka on lähellä hänen omaa hiustyyliään. Koulutetut parturi-kampaajat, jotka ovat erikoistuneet peruukkeihin osaavat leikata peruukkimallit ja olla auttamassa asiakasta peruukin käytössä alkuun. Monille käyttö on uutta, ihmeellistä ja epämukavampaa kuin osataan kuvitellakaan.

OLETKO VAILLA PERUUKKIA
Autan yksityisasiakkaita yksilöllisesti ja huomaamattomasti. Kauttani voit hankkia erinomaiset ja huippulaatuiset Ellen Wille ja Hair CamouFlage peruukit ja peruukin hoitotuotteet. Toimin pääasiassa Etelä-Suomessa noin 120 km:n säteellä Hämeenlinnasta. Teen kotikäyntejä asiakkaan tarpeiden mukaan kotiin, sairaaloihin ja hoitokoteihin. Ota rohkeasti yhteyttä tai jätä soittopyyntö.   

Terhi Päivärinta p. 050 588 1316, terhi(at)kaunisliike.fi

Peruukkiliikkeistä suosittelen:
Hämeenlinna: Helmi hiusMEsta 
Joensuu: Hiushuone Sinna Katso video!

PERUUKKILIIKKEEKSI
Mikäli liikkeesi henkilöstöllä on osaamista hiusten hyvinvointiin liittyen tai haluatte kouluttautua peruukkiasiantuntijoiksi, voimme yhteistyössä lähteä laajentamaan liikkeesi palveluja peruukkiasiakkaille. Hyvänä pohjana peruukkitoimintaan on kiinnostus terveydenhuoltoon tai jopa jokin terveydenhuollon koulutus.  

Voit jättää minulle yhteydenottopyynnön tai olla yhteydessä, niin voimme tehdä suunnitelman, jolla liikkeestäsi tulee peruukkien asiantuntijaliike. 

Koulutan parturi-kampaamo liikkeitä peruukkien asiantuntijoiksi. Toimin Veijo Kinnunen Oy:n kanssa yhteistyössä peruukkiedustajana ja asiantuntijana.

Janakkalassa 17. päivänä tammikuuta 2017

Terhi Päivärinta p. 050 588 1316, terhi(at)kaunisliike.fi